Siirry sisältöön
Artemiksen ensimäinen hakukierros on sulkeutunut. Jätä asuntohakemus ja osallistu seuraaville kierroksille. Houkuttelevan helppo arki kutsuu sinua!

Liedon tärpit


  • asukasmäärä n. 20 500
  • Liedon Vanhalinna, Parmaharju, Liikuntakeskus
  • Eläinpuisto Zoolandia, Littoistenjärven ulkoilualue, Järvelän uintikeskus, Nautelankosken luonnonsuojelualue ja museo
  • VASO-kodit sijaitsee Liedossa: keskusta, Loukinainen ja Taatila

LIETO

Pienestä maalaiskylästä viriiliksi, kehittyväksi kaupungiksi.

Kaupunki-nimikkeen Lieto sai toukokuussa 2022. Kaupungin asukasmäärä on tuplaantunut 80-luvulta ja tänä päivänä asukkaita on jo yli 20 000. Liedon kaupunki muodostuu kymmenistä pienemmistä kylistä ja taajamista. Kaupunki kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia ja asukkaita houkutellaan niin uusilla, luonnonkauniilla pientaloalueilla kuin keskusta-alueen uusilla kerrostaloilla, joissa asuminen on vaivatonta ja helppoa palveluiden ollessa kotitalon läheisyydessä. Kaikki tärkeimmät päivittäispalvelut, kuten terveyskeskus, ruokakaupat, pankki sekä kirjasto sijaitsevat aivan Liedon ydinkeskustassa.

Lieto sijaitsee hyvien yhteyksien varrella Valtatie 10:n kulkiessa keskustataajaman läpi. Vuodesta 2014 Lieto on kuulunut Turun seudun joukkoliikenteen Föli-alueeseen yhdessä Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin ja Ruskon kanssa. Parhaimmillaan matka bussilla Liedosta Turkuun kestää 30 minuuttia. Liedossa kulkee myös useita kaupungin sisäisiä bussilinjoja palvellen lähinnä koulukuljetustarpeita. Sekä keskustaajamassa että Yliskulmalla on pikavuoropysäkki.

Liedolla on pitkä historia, ensimmäiset asutuksen merkit löytyvät jo pronssi- ja kivikauden ajoilta.

Vuodelta 1331 löytyneen kirkon asiakirjan perusteella katsotaan Liedon pitäjän ja kirkon syntyneen jo tuolloin eli kaupungin historia on pitkä ja mielenkiintoinen. Liedon Vanhalinna on yksi Suomen muinaislinnoista ja linnavuoren alueella onkin tehty lukuisia rautakautisia ja keskiaikaisia löytöjä.

VASON ASUMISOIKEUSASUNNOT LIEDOSSA

Vasolla on tarjota asumisoikeuskoteja erilaisiin asumistarpeisiin useammalla Liedon alueella. Aivan keskustassa on sekä rivitalo-, kerrostalo- että pienkerrostalovaihtoehtoja. Uusin kerrostalokiinteistömme Jokihelmi valmistui Karjatielle vuonna 2020 ja sijaitsee loistavalla paikalla aivan keskustan tuntumassa lähellä Aurajoen halkomaa upeaa peltomaista maalaismaisemaa. Loukinaisissa sijaitsee vuonna 2013 valmistunut 24 asunnon rivitaloyhtiö ja Taatilasta löytyvät paritalokiinteistömme, joissa on yhteensä 21 asuntoa 1-tasossa.

LIETO KIEHTOO MONIMUOTOISUUDELLAAN

Liedossa voit aistia edelleen pienen paikkakunnan kylämäistä tunnelmaa upean luonnon läheisyydessä. Paimionjoen ja Aurajoen maisema-alueet houkuttelevat liikkumaan ja nauttimaan luonnosta kaikkina vuodenaikoina. Keskustan läheisyydessä sijaitsee Nautelankosken luonnonsuojelualue ja Kaarinan rajalla upea Littoistenjärvi, joka tunnetaan rikkaasta linnustostaan.

Lieto houkuttelee asukkaikseen etenkin lapsiperheitä, sillä Liedossa on useita lähikouluja ja keskustasta löytyy myös lukio. Harrastusmahdollisuuksia on lukemattomia ja etäisyydet ovat lyhyet, mikä todellakin helpottaa lasten omatoimistakin kulkemista harrastuksiin. Liedon urheilukeskus jalkapallokenttineen, maastopyöräilyreitteineen ja frisbeegolfratoineen tarjoaa hulppeat liikuntaelämykset kaikenikäisille. Lietohallissa voit lisäksi harrastaa vaikka kiipeilyä. Tähän liikunnan ”ihmemaahan” kannattaa ehdottomasti tutustua!

Viime vuosina myös eläkeikää lähestyvät asukkaat ovat selvästi kiinnostuneet Liedosta ja sen monipuolistuneesta asuntotarjonnasta. Liedolla on tarjottavaa kaikenikäisille.

Erinomainen sijainti ja toimivat yhteydet houkuttelevat alueelle asukkaiden lisäksi myös yrityksiä.  

Ohitustien varrella sijaitseva Avantin teollisuus- ja yritysalue on yksi Turun seudun merkittävimmistä ja nopeimmin kasvavista yrityskeskittymistä. Alueella on merkittävä määrä työpaikkoja, ja se sijaitsee loistavien yhteyksien päässä Liedosta. Lieto on saanut useita tunnustuksia yrittäjämyönteisyydestään ja viimeisimpinä se on vuonna 2022 valittu Suomen parhaaksi keskisuureksi kunnaksi yrittää.

TUTUSTU TÄSTÄ VASON LIEDON ASUNTOIHIN:                 

https://vaso-markkinointihaku.etampuuri.fi/                                                                   

LUE LISÄÄ LIEDOSTA:

https://lieto.fi/

https://hoods.fi/fi/city/lieto

Karvalankuja 3, 21420 Lieto

Talotyyppi Paritalo
Rakennusvuosi 2002

Lue lisää

Karvalankuja 1, 21420 Lieto

Talotyyppi Paritalo
Rakennusvuosi 1998

Lue lisää

Airikinportti 4, 21410 LIETO

Talotyyppi Rivitalo
Rakennusvuosi 2013

Lue lisää

Hyvättyläntie 20, 21420 LIETO

Talotyyppi Rivitalo
Rakennusvuosi 1996

Lue lisää

Junninlaituri 4, 21420 LIETO

Talotyyppi Rivitalo
Rakennusvuosi 1995

Lue lisää

Hyvättyläntie 16, 21420 LIETO

Rakennusvuosi 1994
Perusparannusvuosi 2021

Lue lisää

Karjatie 12 b, 21420 LIETO

Talotyyppi Kerrostalo
Rakennusvuosi 2020

Lue lisää

Vaso avain

Löydä koti

Hae meiltä tarpeisiisi sopivaa asumisoikeusasuntoa Turun, Kaarinan, Liedon, Naantalin ja Raision alueelta. Tutustu tästä monipuoliseen asuntovalikoimaamme.

Keski-ikäinen pariskunta koneella.

Miten haen asuntoa?

Asumisoikeusasunnon hakeminen onnistuu helposti sähköisellä lomakkeella – oletpa sitten hakemassa ensimmäistä asumisoikeusasuntoasi tai vaihtamassa Vaso-kodista toiseen. Tärkeintä on hakea heti järjestysnumeroa ja tehdä asuntohakemus, joka toimii hakuvahtinasi. Hakemisen vaiheet löydät eriteltynä tältä sivulta.

Usein kysyttyä asunnon hakemisesta

Täältä löydät useimmin kysytyimmät kysymykset asunnonhakuun liittyen ja niiden vastaukset.