21 joulukuun, 2020
Kirjoittanut: Sanna Tuomi
keittiön pöydän äärellä asukkaat Minni koiran kanssa

Uniikki, uusi kolmio terassilla

Anita & Jarmo Juntusen kolmion on sijaintinsa puolesta uniikki Melodia -koti. 61m2 saunallinen kolmio 1. kerroksessa mahdollistaa terassin olohuoneen jatkeena. Hissitön kulku on molempien mieleen ja pieni Minni -koira nauttii päästessään aktiivisen eläkkeellä olevan pariskunnan kanssa useasti ulkoilemaan viereiseen keskuspuistoon.

Anita ja Jarmo tapasivat toisensa Espanjassa ja Fuengirola onkin molemmille tuttu talvikohde jo vuosien ajalta. Tapasimme 2 vuotta sitten, viime vuoden elokuussa menimme naimisiin ja päätimme että minä muutan Vantaalta rakkauden perässä, kertoo Anita pilke silmäkulmassa. Yhteinen koti löytyi Vason sivuilta ja sopii meille koska tästä on lyhyt matka mökille jossa viihdymme pitkälle syksyyn. Nyt on talvi Espanjassa peruttu mutta Melodian viereiset kuntoreitit ja keskuspuiston ulkokuntosali pitävät pariskunnan vireessä.

Asumisoikeusasumisessa molempia ilahduttaa asumisen helppous ja se että omistusasunnosta luopuessa saa pääomaa mukavasti käyttöön mutta asumiskustannukset pysyvät kohtuullisina.

Muutto Melodiaan sujui pariskunnalta helposti oman terassin ovesta ja Juntuset kiittelevätkin loppusiivouksen tekijöitä hyvästä työstä. Ei tarvinnut kuin kantaa tavarat ovesta sisään ja laittaa kaappiin, kaikki oli niin puhdasta ja siistiä.

Jarmolta kiitosta saa myös sauna jossa on mahtavat löylyt sekä iso kylpyhuone jossa Anita mahtuu silittelemään pyykit.

Juntuset varasivat asunnon toukokuussa ja silloin ei enää ollut mahdollista tehdä muutoksia kalusteisiin. Jos olisi ollut niin makuuhuoneen kaapistojen ovet olisivat varmasti vaihtuneet liukuoviin.

Avoin keittiö on molemmille ensimmäinen lajissaan mutta siihen on ollut helppo tottua ja ruokapöydän ympärille mahtuu enemmänkin väkeä. 61 m2 kolmio on yllättävän avara ja toimiva.

Molempien kotien asukkaat kehuvat rauhallista taloa ja keskeistä sijaintia. Vason huolto saa myös kiitosta avuliaisuudesta ja pyöräsuojien huoltovälinesetti oli kiva yllätys aktiivisille asukkaille.