Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallitus vahvisti 23.10.2025 Vason
asumisoikeusasuntojen vastikkeet vuodelle 2026. Käyttövastikkeiden keskimääräinen
muutos ensi vuodelle on 0,0 %. Perusparannetuissa kohteissa vastike nousee maltillisesti, ja
joissakin kohteissa vastike jopa laskee.
Toimitusjohtaja Anton Meriluoto kertoo, että vastikkeiden vakaus on tulosta määrätietoisesta
taloudenhoidosta ja toiminnan jatkuvasta kehittämisestä. Ylläpitokustannusten kehitys on
tasaantunut, minkä lisäksi vastikkeiden korotuspaineita hillitsee muun muassa päättyvät
vanhat aravalainat ja laskenut korkotaso. Vason asuntojen käyttöaste on vuonna 2025 pysynyt
erinomaisena, ja kappalemääräinen käyttöaste on noin 99 %.
”Olemme onnistuneet hillitsemään kustannuspaineita pitkäjänteisellä talouden
suunnittelulla ja kiinteistöjen kunnossapidosta huolehtimalla. Tämä on hyvä uutinen
asukkaillemme aikana, jolloin asumisen kustannukset ovat monin paikoin nousseet”,
Meriluoto sanoo.
Yhtiön tavoitteena on jatkaa vastuullista ja kestävää toimintaa, joka turvaa
asumisoikeusasuntojen kohtuullisen hintatason myös tulevaisuudessa.
”Vaso tarjoaa jatkossakin laadukasta ja kohtuuhintaista asumista eri elämäntilanteisiin.
Uusia koteja rakennetaan nyt Turkuun Linnakaupungin alueelle ja Kärsämäkeen sekä Raisioon
Kerttulaan ja Kuloistenniityn uudelle asuinalueelle”, toteaa Meriluoto.
Lisätietoja:
Anton Meriluoto
Toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy
anton.meriluoto@vaso.fi